Aina ei hymyilytä

7. testipäivä

Aamulla ajattelin, että tälle päivälle ei taida tulla mitään muuta raportoitavaa kuin "normi reissu töihin ja takasin". Toisin kävi. Tänään kului kaloreita enemmän kuin viikkoon. En tosin mitannut, mutta tunnen kropassa. Kotipihalle saapui totinen fillaristi.

Alitajunta taisi töissä aavistaa, ettei kotimatka mene ihan kevyesti, kun sanoin töissä, ettei oikein huvita lähteä polkemaan. Eipä ollut vaihtoehtoa. Hups, heti liikkeelle lähdettyä huomasin, että akkua oli jäljellä vain pykälä, eikä mitään hajua, mitä se tarkoittaa käytettävän sähköavulla määrässä.

Jäi parina iltana akku lataamatta tai oikeastaan testasin, mihin akku riittää. Enkä ajatellut loppuun asti eli eihän matkalla voi ladata. Ei töissäkään, jos laturi on kotona. Yhden pykälän vuoksi iski paniikki, että mitä jos virta loppuu kokonaan ennen kotimatkan isoa mäkeä.

Sitten säästin akkua ja käytin enemmän omaa lihasvoimaa. Kolme vaihdetta tuntui tuskaisen vähältä. Kaipasin jo hetken omaa 7-vaihteista pyörääni. Akku riitti isoon mäkeen ja lopulta vähän käyttäen kotiin asti. Enkä nyt tiedä, minkä verran olisi vielä riittänyt. Laitoin latautumaan pikaisesti.

Miksi sitten akku kului nopeammin kuin olin arvellut? No syy löytyy tämän aamun työmatkasta. Kohta kotoa lähdettyäni näin edessä vähän kauempana työkaverin polkemassa. Päätin pysyä kannoilla, onneksi en sentään yrittänyt tavoittaa. Kyseessä oli nimittäin noin puolta nuorempi, liikunnallinen mies. Miten edes sähköavusteinen pyörä voi saada 55+ mummon ajattelemaan, että pysyy 30-kymppisen miehen kannassa. Varmaan tämä helle sumensi aivot, vaikka nyt tämä ilmavampi kypärä käytössä.

Käytin siis aamulla sähköapua normaalia aamua enemmän.

Päivän ajomatkojen hyvä juttu oli se, että sain repun pois selästä. Sain motoristilta lainaksi tavaraverkon ja sillä repun kätevästi ja napakasti tarakalle kiinni.

Huomenna luvassa ajoa myös Hämeenlinnan keskustassa.